HYY:n Floran päivän tervehdyssanat


HYY:n varapuheenjohtajan Floran päivän tervehdyssanat Kumtähden kentällä 13.5.2012.


Herra emerituskansleri Raivio, kunnioitettu emeritusprofessori Klinge, arvoisa professori, hyvät kutsuvieraat, ylioppilaat - studenter, dear guests!

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puolesta minulla on ilo toivottaa Teidät kaikki tervetulleiksi tänne Kumtähden kentälle perinteiseen Floran eli Kukan päivän juhlaan! Etenkin tällaisena keväänä, kun yliopistomme ei nyt samalla vietä mitään promootiota, joka tuottaisi joukon promovendejä juhlimaan kanssamme, meidän on tärkeää muistella, miksi me itse asiassa olemme täällä tänään. Ylioppilaskunta on aina toiminut opiskelevan nuorison ja ajoittain sen jyrkkienkin aatteiden yhteiskunnallisen esiintuomisen kanavana. Meillä on aina ollut paljon tilaa kovin kirjavallekin joukolle erilaisia ajatuksia saman katon alla. Siksi olemme saaneet kannettavaksemme myös suuria traditioita, joita monet toisaalta pitävät myös henkisenä painolastina. Aina, niin ennen kuin nytkin, osalle nuorison hulluimmista ideoista on myös naureskeltu julkisessa keskustelussa. On kuitenkin muistettava, että kansallinen itsenäisyytemmekin on alun perin ollut ylioppilasaktiivien järjettömänä pidetty päähänpisto.

Meidän jälkimodernin yhteiskuntamme rauhassa ja vauraudessa kasvaneen sukupolven voi olla vaikeaa ymmärtää, millaista elämä on ollut kauan sitten, entisinä historiallisina aikoina. Mutta kuvitelkaa kanssani: juuri tässä, tällä samaisella niityllä, kokoontui suuri joukko ylioppilaita juhlimaan kevättä vuonna 1848. Sama aurinko paistoi samalta taivaalta, ruoho ja puut olivat samanvärisiä kuin tänäänkin, ja kevät kohisi nuorison suonissa kuten se aina kohisee. Joku kansakuntamme kaapin päälle myöhemmin kohotetuista suurmiehistä saattoi seistä täsmälleen siinä, missä Sinä seisot tai pidät piknik-vilttiäsi juuri nyt.

Den trettonde maj 1848 firade Finlands studenter på detta ställe sin legendarisk Flora fest, när Vårt land avsjöngs första gången i Fredrik Pacius' tonsättning. Fredrik Cygnaeus talade till fosterlandet för hänförda lyssnande skaror och Zachris Topelius hugfäste högtidens minne med dikten Finlands Namn. Och alla detta tog plats just precis här på Gumtäkt, mellan oss.

Suomi oli vanhan Ruotsin vallan ajan jälkeen ollut jo neljäkymmentä vuotta Venäjän suuriruhtinaskunta, ja opiskelevan nuorison sydämissä oli herännyt ajatus itsenäisestä kotimaasta, koska emme voineet kokea olevamme sen enempää ruotsalaisia kuin venäläisiäkään. Katajainen mutta kaksikielinen kansa unelmoi itsenäisestä kotimaasta, ja sen symboliksi syntyi ja laulettiin Maamme-laulu , juuri tässä. Mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna. Kun Suomi lopulta saavutti itsenäisyytensä vuosikymmeniä myöhemmin, Helsingin yliopiston ylioppilaiden laulu vakiintui kansallislauluksemme, ja edessäni olevan HYY:n nykyisen lipun kaltaisen, ylioppilaiden kevätjuhlaan valmistetun lipun leijonakuvio, joskin tunnuksena jo vanhempaa perua, vakiintui Suomen kansallisen vaakunan aiheeksi.

Vaikka on luonnollista pitää historian edelläkävijöitä suurina hahmoina, minä uskon, että ihmiset ja opiskeleva nuoriso olivat vuonna 1848 olennaisesti samanlaisia kuin tänäkin päivänä, eivät siis sen ihmeellisempiä kuin Sinä ja minä nyt. Heillä oli toiveensa, pelkonsa, sekä inhimilliset vahvuutensa ja heikkoutensa, jotka ovat yleismaailmallisia. Siksi meidänkin on uskottava itseemme ja unelmiimme, seurattava heidän innoittavaa esimerkkiään ja uskallettava haaveilla paremmasta tulevaisuudesta ja suurista asioista myös laman ja vaikeuksien ajan keskellä. Kaikki visiot ja unelmat ovat niiden saavutettavissa, jotka ovat niihin tinkimättömästi uskoen valmiita tekemään kovasti työtä. Siihen kannustan Teistä jokaista tänäänkin!

Tämä menneisyyden sankareista voimaa nykypäivään ammentava toivon agenda vaikeissa olosuhteissa kristallisoituu parhaiten suuren eurooppalaisen kirjailijan, lordi Alfred Tennysonin Ulysses-runossa, jonka säkeisiin päätän tervehdyssanani:

Come, my friends,
'Tis not too late to seek a newer world.
Push off, and sitting well in order smite
The sounding furrows; for my purpose holds
To sail beyond the sunset, and the baths
Of all the western stars, until I die.
It may be that the gulfs will wash us down:
It may be we shall touch the Happy Isles,
And see the great Achilles, whom we knew.
Tho' much is taken, much abides; and tho'
We are not now that strength which in old days
Moved earth and heaven, that which we are, we are;
One equal temper of heroic hearts,
Made weak by time and fate, but strong in will
To strive, to seek, to find, and not to yield.

Toivotan Teille kaikille kaunista Kukan ja Äitien päivää! Nostakaamme malja!


Takaisin