Puhe riemupromovendeille ja promootion aika- ja aatesykleille

Kunnioitettu promoottori, herra kansleri, arvoisa vararehtori, rouva dekaani, parahin isäntäväkemme yleinen seppeleensitoja vanhempineen, honoured invited guests, toiveikkaat promovendit seuralaisineen, kära vänner av vår Alma Mater!

Kuka on lausunut: “Promootion ei pitäisi olla poliittinen tapahtuma”? Sitaatti voisi olla suunnilleen kenen tahansa yliopistomme filosofisen tiedekunnan promootiotoimikunnan gratistin tai gratistan sanoma ja miltä historialliselta ajalta hyvänsä. Kuulostaa ihan fiksulta ajatukselta vai mitä, koska yliopistohan on puolueeton ja sitoutumaton ja sen tulisi keskittyä vain arvovapaan tieteen edistämiseen jne.? Höpöhöpö sanon minä! Promootio on aina ollut, on ja sen on hyvä jatkossakin olla selkeästi myös yhteiskunnallinen tapahtuma, koska siinä kukin maisterisukupolvi vuorollaan astuu yhteiskuntaan ja työelämään aatteidensa ja arvojensa kera. Vaikka promootio juhlistaa ensisijaisesti valmistuneiden saavutuksia, ne eivät syntyneet tyhjiössä eikä edes luonnontiede voi olla täysin arvovapaata. Yliopistolakikin määrää yliopistojen kolmanneksi tehtäväksi “kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa” sekä edellyttää yliopistoilta yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta. Joten millaisia valtiotietieteilijöitä olisimme, jos emme arvojemme pohjalta teemoittaisi myös itseämme suhteessa siihen yhteiskuntaan ja maailmantilaan, jossa kulloinkin elämme?

2000-luvulla kullakin valtsikan promootiolla onkin ollut erityinen teema: 2000 slogan oli “Kun valtiotieteilijät saavat puheenvuoron, tiede on juhlaa”, kun taas 2006 oma toimikuntani valitsi teeman “Oikeus ääneen!” mm. yleisen ja yhtäläisen äänioikeutemme täyttäessä 100 vuotta. 2011 teema oli “Rajaton yhteiskunta, yhteinen vastuu” ja 2016 “Yhteiskunta järjestyksen jälkeen”. Promootiohistoriaamme syventymällä havaitsee, että osattiin sitä ennenkin: valtsikan promootioissa ovat aina olleet ajankohtaiset yhteiskunnalliset kysymykset esillä, vaikkei niitä aiemmin puettu teemoiksi expressis verbis.

Unsere relativ junge Fakultät wurde am Ende des Zweiten Weltkriegs im Mai 1945 [neunzehnhundertfünfundvierzig] gegründet, und die schweren und persönlich erlebten Kriegserfahrungen würden auch unsere Zeremonien prägen. Der Promotor der ersten Promotion, Dekan Hugo E. Pipping sprach in seiner Ansprache in 1950 über das Schweigen der Gefallenen, dessen Stille stärker spricht als Festreden und Musik: “Vi sakna dem som skulle stått här i dag, djupt och tacksamt, och utan bitterhet. Deras anspråkslösa, tysta frånvaro talar, talar med mera bärande stämma än dagens ord och festmusik kunna uppbringa, om trohet och ideal, om bildningens och individens styrka att bära offer och förvandla nederlaget till andens seger.”

Promootioaktin jälkeiset kunniatykinlaukaukset sekä promovendien seppeleenlasku sankarihaudoille kuuluivatkin valtsikan promootioiden ohjelmaan kolmen sukupolven ja 13 promootion ajan 1950–2011. Vuonna 2016 seppeleenlasku korvattiin muistuttamalla puheessa sitä neljättä eli Y-sukupolvea näiden olevan ensimmäinen, jolla ei ole enää edes isovanhempiensa kautta suoraa kosketusta sodan kauheuksiin. Noin vuosisata aiemmin vastaavasti juuri neljäs sukupolvi Napoleonin veristen sotien jälkeen lähti innoissaan ensimmäiseen maailmansotaan “voittamaan” ja luullen pääsevänsä “jouluksi kotiin”, vaikka ihan toisin kävi. Historia toistaa itseään pelottavalla tavalla nyt, kun 80 vuoden jälkeen sota jälleen raivoaa Euroopassa tuottaen tuhansia uhreja itänaapurimme marssittaessa muiden muassa sen oman jälleen neljännen sukupolvensa tuhoutumaan hyökkäyssodassa toista naapuriaan vastaan. Voi vain ihmetellä, kuinka meidän valtiotieteilijäin erikoisalamme kansainväliset suhteet ja diplomatia ovat jälleen jääneet toiseksi sodan kylmille kasvoille? Ukrainan sodan johdosta ja väärinymmärrysten ehkäisemiseksi oma promootiomme poikkeuksellisesti jättää myös kunniatykinlaukauksemme huomenna ampumatta.

Kunnioitetut promootiomme riemumaisterit ja -tohtorit! Saitte akateemiset arvomerkkinne 1971 promoottorina toimineelta legendaariselta poliittisen historian professori L. A. Puntilalta. Juhlamenojen ohjaajana toimi Elina Haavio-Mannila ja yliairuena Martti Noponen. Yleiseksi seppeleensitojattareksi valittiin Eva von Bonsdorff (sittemmin Stockmann) ja promootiorunon kirjoitti P. Mustapää. Kun itse aloitin fuksina valtsikassa, primusmaisterinne Klaus Helkama oli edennyt tiedekuntamme dekaaniksi ja tutustuin primatohtoriinne Marjatta Mariniin myöhemmin yhtenä ainejärjestöni Kontaktin perustajajäsenistä! Puoli vuosisataa sitten teitä oli 171 maisteria, yhdeksän tohtoria ja seitsemän kunniatohtoria, joista aktiin tai absensina osallistuu huomenna vielä uudelleen 33 maisteria ja neljä tohtoria. Tervehdin teitä riemulla toivoen, että pysyisin itse yhtä hyvävointisena voidakseni palata riemutohtorina 2070-luvun alussa!

Matti Klingen mukaan “henkinen 1950-luku” kesti Suomessa aina vuoteen 1966, jota seurasi nopea traditioiden murros ja korkeakoulutuksen massoittuminen suurten ikäluokkien kansoittaessa yliopistot. 1971 promovoitujen sukupolvi oli myös vallannut Vanhan 1968 ja synnytti aatteistaan taistolaisuuden, joka todellakin muutti opiskelevan nuorison yhteiskunnalliset tavoitteet hetkessä vallankumouksellisiksi! Mutta vallankumousta ei tullutkaan, vaan dogmaattisen liturgisen ideologian vuosikymmen, jota ei ole vieläkään historiallisesti kunnolla tutkittu. Seuraava 1980-luvun “sählysukupolvi” vastaavasti sitten kammosikin kaikkea aatteellista pysyen poissa politiikasta. Laura Kolbe on verrannut tällaista aatteiden historiallisen suosion vaihtelua hissiin ja sen vastapainoon: kun esimerkiksi Marx menee ylös, Mannerheim tulee samalla alas, ja sitten taas seuraavassa vaiheessa päinvastoin Marx tulee alas ja Mannerheim menee ylös. Joten välttäkäämme jälleen vallankumouksellisia ajatellessamme 1970-luvun kompastuskivet: kaikenlainen fundamentalismi ja dogmatismi kääntyy aina lopulta itseään vastaan tuottaen vastareaktion. Meidän vallankumouksessammehan tosiaan kaikkien tulisi päästä tanssimaan, ei vain joidenkin kuten vallankumouksissa yleensä! Tarvitsemme jo itseisarvoina debattia ja erilaisuuden sietoa, dialogia ja rakentavaa erimielisyyttä; sivistynyt ihminen on aina myös suvaitsevainen.

Still, the 1970's also gave birth to the Finnish welfare state, the fruits of which have been sweet and plentiful. This carries a fundamental importance for me also personally: without the national policies emphasizing the equality of opportunity, I would not stand here today with You at all! Coming from a very modest working-class background, I would not have been able to complete two academic degrees of master and doctor free of charge, if I had not been born and raised in a welfare state promoting access to higher education for anyone instead of just those with a suitable family background or enough wealth for tuition fees etc. My interpretation of our conferment theme is thus: I got to dance with You through diligence and my own hard-earned achievements, revolutionary! And when the likes of Bernie Sanders in the United States propose similar free-of-charge higher education and other advanced systems of welfare, they’re actually being considered revolutionary. O tempora, o mores! One reason for this is that the term ‘welfare’ itself gives a wrong connotation in the American context, where it is seen to mean remedies for the poor only: a more fitting translation for a Nordic-style system would be ‘wellbeing state’.

Hyvät kuulijat, promootiot ovat siis ytimeltään syklistä tanssia menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Promootioissa katsomme aina 50 vuotta taakse- ja eteenkinpäin sekä ymmärrämme sotahistorioitsija Sampo Ahton opetuksen: perinteen ydin ei koskaan ole menneisyydessä, vaan perinteen ydin on aina tulevaisuudessa! Meidän on tunnettava menneisyytemme ja historiamme, jotta tässä ja nyt voisimme todella ymmärtää, keitä olemme ja mihin suuntaan haluamme sen pohjalta tulevaisuutemme rakentaa.

2020. aastatel võime taas näha kajasid poole sajandi tagusest ajast. Z-põlvkond tõstab taas esile sotsiaalse õigluse ja kollektiivse kaasamise teemad, globaalsed lahendused, ning võitleb ökoloogiliselt jätkusuutliku maailma eest, enne kui on liiga hilja. Usun kindlalt, et asjad, mida üliõpilaspõlvkond igal ajahetkel nõuab, on alati olulised ja "õiged", nii et ka meie, kes oleme nendest vanemad, peaksid andma endast parima, et need tõeliselt omaks võtta.

Vanhan sanonnan mukaan “mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna”, joskin kaikki me väestötiedettä valtsikassa opiskelleet ymmärrämme, ettei siinä ole kyse siitä, että kansa omaksuisi ylioppilaiden aatteet, vaan siitä, että väestön jokainen ylioppilaskohortti kasvaa huomisen kansakohortiksi säilyttäen aatteensa, joista silloin samalla tulee mainstreamia, kun taas heidän jälkeisellään ylioppilaskohortilla on taas aivan uudet aatteet!

Olenkin löytänyt syvää viisautta Kahlil Gibranin tunnetusta “teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne” -ajattelusta, sillä se mikä pätee sinun lapsiisi, pätee hyvin myös jälkeesi tuleviin järjestöaktiiveihin sekä opiskelevan nuorison uusien sukupolvien aatteisiin. Gibrania siteeraten: “antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne, sillä heillä on heidän omat ajatuksensa”, ja “te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi, sillä elämä ei mene taaksepäin, eikä viivy menneessä päivässä”. Näin on aina ollut ja tullee olemaan vastakin, joten te huomenna seppelöitävät maisterit, uskokaa omiin aatteisiinne lujasti ja edistäkää niitä tarmokkaasti! Samalla silti varautukaa jo yllättävän pian koittavaan päivään, jolloin jälkeenne tulevat haluavatkin taas jotain aivan muuta, sillä aatteiden ja promootioiden kierto ajassa etenee aina vääjäämättömästi. Aikamme sankarin viittaa kantavan Volodymyr Zelenskyin käyttämä ukrainalainen sanalasku sanoo: "Aika ei ole kuten hevonen: et voi työntää sitä etkä pysäyttää sitä". Lopuksi te, huomenna jälleen vihittävät riemumaisterit ja -tohtorit: iloitkaa viisaina ja kylläisinä siitä, että olette saaneet kokea ajan ja aatteiden syklisyyden promootioissa ja elämässä jo monen monituista kertaa!

Takaisin