ESO:n kuraattorin tilinpäätöspuhe


Kuraattorin tilinpäätöspuhe ESO:n kuraattorinvaihtokaronkassa 26.3.2011.


Kunnioitettu Rouva Inspehtori, Arvoisa Neiti Kuraattori, herrat osakunnan kunniajäsenet, ennätykselliset yhteensä 23 nykyistä ja entistä kuraattoria, kaikki tavanomaista paremmat "norsunluutorni"hallitukseni, hyvät virkailijat ja rakkaat esolaiset, Beste Broder från Nylands Nation, parahin Ylioppilaskunnan Puheenjohtaja ja jopa niin kotoisaksi käynyt osakuntasalimme!

Jos koko osakunnan ajatus pitäisi kiteyttää yhteen lauseeseen, sanoisin sen olevan "täällä on elämää". Olen kahden vuoden aikana kuraattorin roolissa pitämissäni puheissa usein käsitellyt osakunnan nuorisoa kasvattavaa ja yhteiskunnallisesti valmentavaa tehtävää sekä osakunnan roolia tai asemaa sinänsä ja esimerkiksi suhteessa ylioppilaskuntaan. Etenkin tämäniltainen yleisö on kuitenkin kuullut nämä asiat jo niin moneen kertaan, etten puhu niistä enää yhtään mitään. Sen sijaan puhun omasta ja muiden elämästä osakunnassamme, sillä elämää täällä todellakin riittää.

Tänään juhlistamme Eteläsuomalaisen osakunnan kuraattorin kaksivuotiskauden vaihtumista, mutta itselleni päivä on vielä paljon suurempi virstanpylväs. Tänään päätän 16 vuotta kestäneen elämänvaiheeni opiskelijajärjestöaktiivina. Tulin osakuntaan 1995 suoraan ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä fuksisyksynäni, mutta jostain kumman syystä en lähtenyt heti kunnolla mukaan toimintaan, vaan menin ensin aine- ja tiedekuntajärjestöihin, joista myöhemmin päädyin Ylioppilaskuntaan töihin yhteensä yli kuudeksi vuodeksi. Ja HYY:n monialaisessa yhteisössä löysin osakuntani uudestaan vuonna 2001 ja sen tien kulkeminen on nyt tuonut minut kymmenen vuoden aikana tähän asti.

Tätä 16 vuoden jaksoa kun miettii, voi vain ajatella, että minulla on ollut harvinaislaatuinen etuoikeus osallistua monenlaiseen aivan fantastiseen toimintaan. Kerron Teille tästä kaudesta hieman numeroin: ESO:ssa olen osallistunut noin 100 osakunnan hallituksen kokoukseen ja yli 50 osakunnan kokoukseen. Ylipäänsä olen osallistunut 126 akateemiseen vuosijuhlaan, vähintään toiseen mokomaan muita pöytäjuhlia ja jossain roolissa 11 eri yliopistolliseen promootioon. Olen syönyt yli 1500 Unicafe-lounasta ja hieman tainnut juodakin. Osakunnan entisen inspehtorin, aatelismiehen ja katujätkän välimuodon, vapaaherra Ernst Palménin elimistön biokemiallisia ominaisuuksia me kaikki kadehdimme: akateemikko, osakunnan kunniajäsen Olli Lehtoa lainatakseni useimpia meistä alkoholinkäyttö kuluttaa, mutta hän pikemminkin kulutti alkoholia! Ernestin hengessä olenkin juonut näiden vuosien aikana yhteensä noin 7000 annosta alkoholia. Järkyttävän määrän! Saapuneiden sähköpostieni ESO-kansiossa on tänään 7681 viestiä ja olen ansainnut 17 eri akateemisen järjestönauhan käyttöoikeuden. Olen onnekseni joutunut osallistumaan vain yhden minulle läheisen osakuntatoverin hautajaisiin, mutta sen sijaan minulla on ollut ilo osallistua lähes kymmenen ESO- tai muun osakuntaparin häihin, ja olen niiden jälkeen nähnyt jo useita seuraavankin sukupolven edustajia osakunnassa ihan vauvavaiheesta alkaen. Olen nukkunut - myös valvonnatta - Uudella ylioppilastalolla sen eri kerroksissa yhteensä yli 50 yötä ja kiivennyt ylös ja alas arviolta yhteensä yli puoli miljoonaa Uuden ylioppilastalon porrasta näiden vuosien aikana. Minulla on myös ollut avain johonkin järjestötilaan Uudelle ylioppilastalolle - yhtäjaksoisesti - vuoden 1996 keväästä alkaen. Isäntä, ole hyvä! [Antaa avaimensa pois isännälle.] Nyt ei enää ole. Nyt tämä saa riittää. On elämänmuutoksen aika.

Aikanaan filosofit ajattelivat, että ihminen on syntyessään "tabula rasa", tyhjä taulu, joka sitten vähitellen täyttyy. Ja mikäpä kuvaisi paremmin osakuntaelämän täyttymistä kuin laulukirja. Otin rakkaan ESO-laulukirjani käyttöön vuosijuhlien etkoilla 2001, ja ensimmäiseksi sen takasivuille kirjoitti EPO:a vuosijuhlissamme silloin edustanut Elina Moisio. Nyttemmin siihen ei oikein mahdu enää mitään millekään sivulle, koska se on täyttynyt kirjoituksista, piirroksista, tarroista, leimoista ja jopa puristesineteistä: kirja on pullollaan arjen oivalluksia, juhlien tuokiokuvia, vitsejä, elämänohjeita, terveisiä, TMK- ja Wäre-läppää. Myös kansainvälinen toimintamme näkyy hyvin: kirjoituksissa on venäjää, viroa, ruotsia, norjaa, saksaa, latinaa, suomea, tanskaa. Ehkä dynaamisin on Matti Alholan humalassa ulkomuistista tekemä karttapiirros Uudenmaan rannikkotykkien määristä, sijainneista ja tykinputkien kaliipereista! Kaksi naista on kirjoittanut minulle puhelinnumeronsa ja löytyypä kirjasta jopa yksi kosinta - ei ehkä täysin vakaassa aikomuksessa esitetty - EÜS Põhjalan edustajalta Eskon hääviikonlopulta noin vuodelta 2003. Hän kuitenkin valitettavasti ehti palata silliksen jälkeen Viroon, ennen kuin löysin kirjoituksen... No joo, vakavasti puhuen kirja sisältää myös paljon henkilökohtaisia viestejä yhdestä yli neljän vuoden avoliitosta ja toisesta pitkäaikaisesta seurustelusuhteesta: syvälle sieluun meneviä ja henkilökohtaisia viestejä. Taannoin istuin alas ja luin koko kirjan viestit kerralla läpi. Silloin muistin, kuinka paljon olenkaan täällä saanut elää ja kokea kanssanne.

Haluan kiittää suurella nöyryydellä Teistä aivan jokaista siitä, että olette kulkeneet kanssani tällä kaksivuotisella matkalla ja monet tietysti jo paljon sitäkin kauemmin. Osakunta on ihmisten yhteisö, ja te olette tehneet kuraattorinkaudestani aivan ikimuistoisen! Vaikka haluaisin, en tässä voi ajankäytöllisesti kiittää jokaista Teistä erikseen. Täällä on kuitenkin tänään hyvin monta ihmistä, joita ilman en olisi nyt lainkaan tässä. Kiitän maisteri Eskolaa siitä, että hän vuonna 2002 houkutteli koulutuspoliittisen sihteerin HYY:stä kaksi kerrosta ylöspäin erikoiseen seurueeseen nimeltään Tavallisten Miesten Kerho. Ollessaan kuraattorina Lindforsin Pia sanoi minulle, että osakuntaan voi ja kannattaa tulla mukaan vielä fuksivaihetta vanhemmallakin iällä, ja oikeassa oli! Kiitos siitä. Ja sitten kun tulin ensimmäiseen osakunnan kokoukseeni, enkä oikein tuntenut ketään, ja monet ihmettelivät, että "mitä tuo HYY-tyyppi täällä oikein tekee", Eva Aalto, omaa sukua Jansson, tuli aurinkoisesti hymyillen istumaan viereeni ja toivottamaan lämpimästi tervetulleeksi. En koskaan unohda tuota pientä inhimillisesti tärkeää, vieraassa joukossa eksyneen hyväksyvää hyväntahtoisuutta. Myöhemmin kun pohdin kuraattoriksi hakemista, erityisesti yksi edeltäjistäni - Virve Rintala-Blom - kannusti minua aivan varauksetta, niin kuin monta monituista kertaa muutenkin ja neuvoi myös henkilökohtaisessa elämässä. Ja ihminen, jota ilman en todellakaan olisi tässä, on tietysti rakas entinen avopuolisoni Anneli, jonka olen onneksi saanut pitää hyvänä ystävänäni ja hammaslääkärinäni myös sen jälkeen, kun yhteistuumin päätimme päästää toisemme vapaiksi. Anneli on maailman ihanin, hyväntahtoisin ja lojaalein ihminen; olen hänelle velkaa niin paljosta tuesta ja rakkaudesta, ettei sitä voi sanoin edes kuvata. Anneli oli aikanaan myös kaksi vuotta apuemäntänä ja voitanee sanoa, että ilman hyvää ja ahkeraa emännistöä, vuodesta toiseen, kukaan meistä ei olisi täällä tänään tai ylipäänsä milloinkaan. Ilman inspehtorien sukupolvet ylittävää viisautta ja vuoropuhelua osakunta olisi paljon vähäisempi yhteisö kuin mitä se on, joten syvin kiitos Laura, Kimmo, Antti ja Matti! Te olette hyvin viisaita ihmisiä ja vaikuttaneet valtavasti siihen, millainen osakunta on. Eikä pidä unohtaa Thomasin, Heljän ja Liisan arvokasta panosta. Ja tuumailin, että olisikohan koko ESO:a enää olemassa ilman Marketta Klingeä, joka on 1950-luvulta alkaen aina tukenut Matin osakuntaa kehittäviä ja esim. 1970-luvun radikalismin vaikeista vuosista uutta henkistä nousua rakentaneita projekteja - silloinkin, kun ne vaikuttivat ehkä monista muista täysin päättömiltä.

Kuraattorinkauteni on ollut valtavan antoisa, mutta tietysti ajoittain myös hyvin raskas, enkä olisi selvinnyt kunnialla tähän asti ilman muiden osakuntien kuraattorikollegojen mahtavaa henkistä vertaistukea. Kiitos, Te olette ihania, viisaita ja kauniita ihmisiä! Olen niin onnellinen, että sain tässä virassa tutustua teihin ja tehdä yhteisiä projekteja, öisiä bileiden jatkoilla tapahtuvia kännitilityksiäkään unohtamatta!

Mutta kaikki tuo on nyt menneisyyttä, ja osakunnan johtoon on noussut uusi Q. Minulla on ollut etuoikeus seurata Mirjan toimintaa osakunnassa hänen fuksivuodestaan alkaen. Olemme kirjoittaneet ylioppilaiksi samasta Tapiolan lukiosta ja taivaltaneet osakuntapolun lisäksi myös muita samoja polkuja mm. HYY:ssä ja promootiotoimikunnissa. Olen silti hyvin tyytyväinen ja iloinen siitä, että olet löytänyt selvästi oman polkusi emmekä ole lainkaan samanlaisia. Pieni muutos on aina osakunnalle hyvästä. Sinä tuneet osakunnan perinteet ja toiminnan erinomaisesti ja uskon - tiedän - että Sinusta tulee ESO:lle erinomainen kuraattori. Sinusta on näiden vuosien aikana kasvanut määrätietoinen nainen ja oman tiesi kulkija! Olen hyvin ylpeä siitä, että juuri Sinä olet minun seuraajani, Mirja. Annan vain yhden ohjeen: ole lempeä ja armelias sekä itsellesi tehtäväsi vaatimusten suhteen sekä avoin itseäsi nuoremman sukupolven uusille ja tuoreille ajatuksille. Tämä on uusi matka syvemmälle osakuntasipuliin, ja se yllättää Sinut vielä moneen kertaan, useimmiten myönteisesti.

Hyvät kuulijat, muutama sana kuraattorinkäädyistä: ne ovat vahva yhtenäisyyden ja jatkuvuuden symboli, ja ennen kaikkea viran tunnus, aivan kuten myös esimerkiksi Yliopiston rehtorin, Ylioppilaskunnan puheenjohtajan tai Helsingin ylipormestarin käädyt. Ne eivät ole akateeminen kunnia- tai ansiomerkki eikä niitä mainita sanallakaan osakunnan säännöissä. Näin ollen niitä kannetaan sekä akateemisten että valtiollisten kunniamerkkien kanssa, kuten esimerkiksi edeltäjälläni Ville Sinnemäellä oli kunnia tehdä, kun hän osakunnan 100-vuotisjuhlavuonna sai kutsun linnan juhliin ja itselläni sekä promootion kutsuvieraana että käyttäessäni käätyjä ensi kertaa tilaisuudessa, jossa pääministeri Matti Vanhanen luovutti Matti Klingelle yhden Suomen korkeimmista kunniamerkeistä. Kun kuraattorinkäätyihimme on kaiverrettu kaikkien osakunnan kuraattoreiden nimet ja virkavuodet, mikä kauniimmin kuvaisi sitä akateemista ketjua, jatkuvuutta ja pysyvyyttä, mitä osakunta edustaa. Sykleissämme on nyt myös kaunis vastavuoroisuus: sain omat käätyni Kontulan Kimmolta, jonka käädyt minulla oli puolestani kunnia siirtää Laura Kolbelle, joka nyt sitten puolestaan siirtää minun käätyni eteenpäin. Pyydänkin rouva inspehtoria oman puheensa jälkeen siirtämään kuraattorinkäädyt osakunnan 49. kuraattorille, filosofian maisteri Mirja Komulaiselle.

Ja lopuksi, takaisin elämään osakunnassa ja kaikkein tärkeimpään asiaan, jonka olen näiden vuosien aikana täällä oppinut. Pitäkää huolta kanssaihmisistänne osakunnassa ja muutenkin, koska se on kaikkein tärkeintä elämässä. Älkää jättäkö ihmistä. Haluan kiittää sydämeni pohjasta jokaista, joka vapaaehtoisesti antaa omaa aikaansa yhteisten asioiden eteen ja yhteiseksi hyväksi, koska tässä kylmässä ja yhä tehokkuuskeskeisemmässä maailmassamme tarvitaan auttamista, hyväsydämisyyttä, epäitsekkyyttä. Enkä sano tätä vain juhlapuheen osana, vaan todella tarkoitan joka ikistä sanaa. Jokainen, joka osakunnassa tai muussa järjestöelämässä oppii edes hitusen epäitsekkyyden jalosta taidosta ja antaa myöhemmässä elämässään hyvän kiertää, pelastaa koko maailman - sekä henkilökohtaisesti että yhteiskunnallisesti.

Kuraattorinkauteni päättyi virallisesti jo kolme viikkoa sitten, mutta todella se loppuu tänään, tässä ja nyt, Teidän kanssanne. Huomenna noin 16 vuotta kestänyt aivan paras elämänvaiheeni on tietyllä tavalla ohi. Enkä tiedä, miltä se tuntuu. Pelottaa. Mitä on osakuntasipulin ytimen tuolla puolen? Kyllä se selviää. Liityn pitkään emeritusten ketjuun ja kyllä minua vielä täällä näette, mutta paljon vähemmän kuin tähän asti. Ainakin olen jatkossakin aktiivinen senioritoimija. Krääk! Osakuntalaisuus on kuitenkin elinikäistä ja elämässä on paljon enemmän osakuntaikiä, kuin mitä sipulin kuorikerroksista käsin voisi luulla.

Kaiken jälkeen jäljelle jää tunne siitä, että kuraattorina on saanut olla etuoikeutetussa asemassa. Olen osakunnalle ikuisesti henkisesti velkaa ja jokaiselle Teistä kiitollinen panoksestanne ja yhteisöllisyydestämme, joka on aina kantanut, ajoittain myös todella suurten vaikeuksien ja suorastaan mahdottomilta tuntuvien ongelmien ja esteidenkin yli. Henkinen veljeni Axel on kirjoittanut laulukirjaani suunnilleen seuraavasti, suomennos on minun: "Kauneus katoaa. Me katoamme. Osakuntakin katoaa. Mutta veljeys ei koskaan katoa." Ja kun ymmärrämme, että tuo ihmisten välinen yhteisöllisyys ja lähimmäisistä välittämisen lämpö on osakuntasipulin todellinen, aito ydin, niin paljon muulla ei enää olekaan mitään merkitystä.

Täällä on elämää. Kiitos.


Takaisin